Olen 47-vuotias vaatetus- ja hyvinvointialan yrittäjä. Ennen yrittäjän uraa olen työskennellyt vaatetusalalla myymäläpäällikkönä. Koulutukseltani olen kansainvälisen julkishallinnon tradenomi. Vuonna 2020 aloitin opiskelut yrittäjyyden ohella Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, pääaineena tulevaisuuden liiketoiminnan johtaminen (YAMK). Toimin aktiivisesti Kouvolan Kokoomusnaiset ry:n hallituksessa, Kokoomuksen 1. varavaltuutettuna, kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä sekä Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtokunnassa. Olen Kouvolan yrittäjien jäsen ja kuulun myös Saimaan yrittäjä- ja vaikuttajanaiset ry:hyn. Perheeseeni kuuluu niin ikään yrittäjänä toimiva puolisoni Pekka ja poikani Emil sekä kissakaverukset Piki ja Sulo.
Poliittinen ura
Politiikka vei minut mennessään jo nuoruusvuosina ja mukaan Kokoomuksen toimintaan lähdin parikymppisenä. Eduskuntavaaleissa olen toiminut kolmen ehdokkaan tukijoukoissa , Kokoomuksen Naisten Liitto myönsi minulle vuonna 2017 hopeisen ansiomerkin ja viime vuonna Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry myönsi minulle Vuoden yhdistystoimija -palkinnon.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa sain 186 ääntä. Valtuustopaikasta jäi tällöin puuttumaan 23 ääntä, mutta kiitollisena olen saanut olla nytkin mukana vaikuttamassa Kouvolan asioihin Kokoomuksen 1. varavaltuutettuna, kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtokunnan jäsenenä.
Naisyrittäjä
Olen vahvasti ja sydämeltäni yrittäjänainen, ja haluan omalta osaltani olla tukemassa pienyrittäjien matkaa kohti menestystä. Olen Kouvolan yrittäjien jäsen ja kuulun lisäksi Saimaan Yrittäjä- ja vaikuttajanaisiin. Unelmani on olla mukana rakentamassa myös Kouvolaan toimivaa naisyrittäjien joukkuetta, jossa voimme vaikuttaa vielä enemmän Kouvolan asioihin yrittäjyys- ja naisnäkökulmasta.
Rohkea vaikuttaja
Vaikuttaminen on intohimoni ja minua voi luonnehtia periksiantamattomaksi tiimipelaajaksi, oikeudenmukaiseksi, luotettavaksi, yhteistyökykyiseksi ja rohkeaksi. Vapaa-aikani kuluu paitsi luottamustehtävien parissa myös yhdessä lenkkeillen mieheni kanssa ja poikamme harrastus vie meitä molempia jalkapallokentille. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää ja sitä tukemaan olen viimeisimpänä löytänyt iloa joogasta, jonka harrastamiseen kouvolalaiset yrittäjät tarjoavatkin nykyään runsaasti mahdollisuuksia.
19.01.2021
Kouvolan pienyrittäjät ja naisyrittäjät, saammeko äänemme kuuluviin kunnallisessa päätöksenteossa? Lue lisää..