Etusivu » Blogi » Katjan Matkassa – Asukkaiden ajatuksia Kouvolasta: Jenni Paavola

Katjan Matkassa – Asukkaiden ajatuksia Kouvolasta: Jenni Paavola

Asukkaan ajatuksia Kouvolasta -Jenni Paavola

Kuunteleminen on yksi päättäjän tärkeimpiä ominaisuuksia ja yhteistyö ja verkostoituminen, yhdistettynä asiapohjaiseen päätöksentekoon, on tulevaisuuden vaikuttamista. Seuraavalla videolla kouvolalainen Jenni Paavola kertoo ajatuksiaan äidin ja kuntalaisen silmin. Pyysin Jenniä myös esittämään minulle yhden kysymyksen. Lue Jennin kysymys ja vastaukseni siihen videon alapuolelta.

Jennin kysymys Katjalle:

"Mikä on tärkein syy, miksi haluat valtuustoon?"

Ei varmaankaan ole yhtä ainoaa syytä, miksi olen ehdolla. Viime kuntavaaleissa 2017 sain 186 ääntä, joista olen erittäin kiitollinen. Valtuustopaikasta jäi silloin puuttumaan 23 ääntä. Neljä vuotta olen kuitenkin saanut toimia kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä ja Kokoomusnaisten hallituksessa, ja juuri tämä asioihin vaikuttaminen on minulle tärkeä ja kunnia-asia! Valtuutetuksi pääseminen merkitsee minulle väylää päästä päätöksenteon ytimeen, missä voin itse olla mukana vaikuttamassa niihin asioihin, jotka koen Kouvolalle tärkeiksi.

Yksi konkreettinen asia, jonka puolesta aion tehdä lujasti töitä, on uuden yhtenäiskoulun rakentaminen Korialle. Olen ollut tämän asian takana 100 % jo viime valtuustokaudella, mutta silloin valtuuston päätöksellä se ei mennyt maaliin. Olisiko sen aika Nyt – minä olen valmis tekemään kaikkeni tämän asian eteenpäin viemiseksi. Tässä myös faktat puhuvat Korian puolesta.

Valtuustoon tarvitaan lisää meitä pienyrittäjiä ja naisia päättämään meille ja koko Kouvolalle tärkeistä asioista. Yrittäjillä on kykyä huolehtia kunnan elinvoimasta!

Yhteistyön ja rakentavan muutoksen puolesta,
Katja

Katja on 47-vuotias äiti, yrittäjä, YAMK-opiskelija, tulevaisuuden päättäjä ja Kouvolan Kokoomuksen kuntavaaliehdokas 2021. Lue lisää Katjasta ja seuraa Katjaa myös Facebookissa ja Instagramissa.

Kannatan yhtenäiskoulun rakentamista Korialle
Yhtenäiskoulun rakentaminen Korialle on vastuullista päätöksentekoa, joka perustuu faktoihin
Katja katse tulevaisuuteen
Vastuulliset ja tulevaisuuteen katsovat kouluverkkopäätökset edellyttävät metsän näkemistä puilta

Kouvolan pienyrittäjät ja naisyrittäjät, saammeko äänemme kuuluviin kunnallisessa päätöksenteossa? Lue lisää..